Pala Vietnamia

Eilen tosiaan lähdimme tuolta Etelä-Kiinan meren rannalta lentäen vuoristojen ympäröimään Dalatiin, joka sijaitsee noin 1500m merenpinnan yläpuolella. Säätiedotteissa ennustettiin aurinkoista mutta ainoastaan + 17 astetta lämmintä ja minä eritoten oli hieman kauhuissani että mitenkähän sitä pärjää tällaisella kesävaatetuksella. Kentälle laskeuduttaessa sää oli kuitenkin hyvin lämmin ja kerkesin jo huokaista helpotuksesta :) Huokaisu tuli vain ehkä hieman liian ajoissa..

Otimme lentokenttäbussin kaupunkiin (30km) ja maksoimme siitä noin 3 euroa yhteensä. Bussin lähdettyä liikenteeseen se jatkoi ensin matkaansa alavalla tasangolla, kunnes se pikku hiljaa alkoi kavuta ylöspäin. Jokaisen mutkan takaa avautui uudelleen näkymä aina vain ylöspäin jatkuvasta tiestä ja kerkesimme jo tuumailemaan, että miten ylös tässä oikein mennään, kunnes bussi kaartoi hieman alemmas vuorien ympäröimään Dalatiin. Bussista ulos astuessa vastassa olikin sitten vähän erilainen puhuri kun tuuli puhalsi tuhatta ja sataa eteenpäin, eikä se ollut kovin lämmin tuuli :) Ja tässä vaiheessa alkoi tulla ikävä jonkinlaista paksumpaa ulkotakkia :)

Bussi toi lentomatkustajat Dalatin lentokenttähotellin eteen ja siitä saimme melko nopeasti taksin hotellille. Hotellilla checkasimme sisään ja päätimme lähteä keskustaan syömään jotain, jostain syystä kun ruoat oli taas jääneet matkustuspäivänä vähän vähälle. Hotellin omistaja neuvoi meille hyvät ruokapaikat ja soitti meille taksin (n. 1-1,5 euroa/suunta). Hotellimme, YK Home Villa, sijaitsi n. 2 km päässä keskustasta ja olisi varmaan ollut ihan kävelymatkan päässä jos maasto ei olisi ollut niin haastava kaikkine nousuineen ja laskuineen :)


Hotellin suosittelema ruokapaikka oli jo täynnä sille illalle, mutta löysimme heti kulman takaa toisen mukavan ruokapaikan. Otimme pääruoat, jälkiruoat ja juomat ja maksoimme taasen kerran koko ateriasta vain noin 9 euroa. Mahat täysinä suuntasimme takaisin hotellille ja matkapäivän väsyttäminä kaaduimme sänkyyn.

Johan meillä oli hyvä tuuri säiden kanssa. Nuo kaksi kokonaista päivää jotka vietettiin täällä Danangissa oli aurinkoisia ja lämpöisiä. Nyt lähtöpäivänä sää on harmaa ja sateinen, joskin kuitenkin lämmin. Sade herätti meidän itse asiassa jo aamuyöstä voimakkuudellaan.

Danang on toden totta hyvin Vietnamilainen kohde, kaiken kaikkiaan näiden muutaman päivän aikana olemme törmänneet vain kouralliseen länsimaalaisia. Itse majoituimme Sunsea Hotellissa tunnetun China Beachin kupeessa. Täällä on siis kuvattu se kuuluisa China Beach - sarja :) Rannalla on pituutta vaivaiset 30km ja laitan tuohon alle vielä lisää kuvia joista rannan näkee katoavan kauas horisonttiin! Yllä oleva kuva on rannan pohjoispäästä about meidän hotellin kohdalta.


Merenantimet näkyvät selvästi ruokalistoilla ja kala ainakin toden totta oli hyvää. Tapana ravintolaan mennessä on käydä näyttämässä vesialtaista millaisen kalan haluaisi syödä. Altaista löytyy myös rapuja, simpukoita ja oistereita, varmaan paljon muutakin, mutta nämä tunnisti näöltä :) Kalan kanssa otimme aina riisiä ja oheen tuli lisäksi aina jotain tulista chilikastiketta ja soijakastiketta. Iso Nam! Tässä kuva tyypillisestä rantaravintolasta.


Luin matkaoppaasta vietnamilaisten tavasta kommentoida melko suoraan ulkonäköä, ilman että se olisi tarkoitettu loukkaukseksi. Se on vain heidän tapansa tuoda näkemänsä asiat esille. Sain tästä konkreettisen kokemuksen mennessäni yhden ravintolan vessaan ja törmätessäni pieneen, hieman humalaiseen vietnamilaiseen mieheen. Hän kysyi ensin mistä päin olen kotoisin ja sitten sanoi seuraavaksi iloisesti hymyillen, että olen hyvin kaunis mutta ehkä kuitenkin vähän liian lihava hänelle :) Oli pakko nauraa, niin suoraa sydämestä se tuli :)

Aurinkorasvoja oli todella vaikea löytää, mutta sinnikkyydellä ja maltilla löysimme vihdoin yhdestä apteekista pienen-pienen putelin. Täällä ei selvästikkään ole tapana grillata itseään auringossa. Mekään ei mitään tyypillisiä rannalla makoilijoita olla, mutta paahtavassa auringossa kävely teki kyllä tehtävänsä olkapäille, niskoille ja rintakehälle. Minä tietenkin vaaleaihoisempana paloin railakkaammin :)

Huomaa, että länsimaalaisia ei kovin paljoa täältä Danangista löydy, sen verran huomiota saimme osakseen. Sormilla osoittelua, kikattelua, "hello,hello"-huutelua, ja jotkut ohikulkijat jopa saattoivat ottaa käsivarresta kiinni ja kokeilla vaaleaa ihoamme :) Olo oli kuin olisimme olleet ihan oikeasti jossain eri planeetalla ja edustaneet jotain täysin eri eliölajia! Tästä saimme hauskan kokemuksen yhden tavaratalon kahvilassa, jossa istuimme kahvilla ison lasiseinän vieressä. Toisella puolella oli tavaratalon sisäänkäynti josta yksi perhe astui sisään ja perheen kaksi lasta juoksivat kuin tuulispäät iloisina isolle lasi-ikkunalle kädet ja nenät painuen kiinni lasiin. Siinä sitten vilkuttelimme lapsille takaisin, kuin sirkuseläimet lasihäkistä :) Samaisessa tavaratalossa kävimme myös elokuvissa katsomassa Tronin 3-D:nä. Ostimme suolaisia popcorneja, ja että nuo suolaiset popcornit maistuivatkin hyvälle, täällä kun ruoka ei sisällä juuri lainkaan suolaa.

Kaiken kaikkiaan tämä oli hyvä levähdys Hanoin jatkuvasti sykkivän suurkaupungin jälkeen. Emme tehneet juuri mitään, emme käyneet Marple mountainsilla emmekä Monkey mountainsilla. Olimme vain ja tassuttelimme kaduille, rannalla ja pienillä kujilla ja söimme kalaa ja riisiä sekä pidimme kahvipausseja. Hyvin leppoista ja mukavaa :) Tässä alla vielä muutama kuva Danangista...

Tänään on aurinko paistanut koko päivän siniseltä taivaalta ja olemme saaneet nauttia +27 asteen lämmöstä. Etelä-Kiinan meri pauhaa vieressä. Rauhallista joulua kaikille!

Sun has been shining all day from the clear sky and temperature is around +27. South China Sea is roaring next to us. Merry Christmas to everyone!

Kello pirisi hieman normaalia myöhemmin tänä aamuna, mutta silti väsytti niin maan vietävästi. Olisi hyvin voinut nukkua vaikka pitkälle iltapäivään. Aamupalan jälkeen pakkasimme tavaramme ja luovutimme ne hotellin säilöön. Hotellin vuorovastaava huomasi väsyneet naamat ja oli asiasta sen verran "huolissaan", että ilmoitti huoneemme olevan käytössämme siihen asti, kunnes taksikuljetus lentokentälle saapuisi (normaali check-out oli 12:00 ja meidän tapauksessa sitä olisi jatkettu 14:00 saakka, jos olisimme niin halunneet). Väsymyksestä huolimatta ylimääräinen makoilu huoneessa ei kuitenkaan kiinnostanut, sillä ilmanvaihto ei oikein meidän kämpässä toiminut. Päätimme kuitenkin kävellä väsymyksen pois ja olihan meillä vielä reilusti aikaa nauttia kaupungilla kahvikupposet.

Saavuimme hotellille takaisin hyvissä ajoin, jotta ennätimme tulostaa yhden Ho Chi Minh Cityn hotellia koskevan voucherin ja lentodokumentit Helsinki - Hanoi - Helsinki lennosta. Olivat hävinneet jo johonkin matkan varrella. Olimmehan olleet tien päällä jo kolme kokonaista päivää. :) Hieman ennen kuin lähdön hetki koitti, hotellin henkilökunta tarjosi meille vielä lähtöteet ja kertoivat taksin olevan valmiina heti, kun mekin olisimme. Matkalla lentokentälle näimme sitten vasta ensimmäisen liikenneonnettomuuden, mikä sinänsä on ihme, koska täällä ajetaan kulkuvälineellä koosta riippumatta kuin päättömät kanat. Meidän edestä tielle kurvannut skootteri paukahti suoraan takana tulleen poliisi auton keulaan. Me jatkoimme matkaa ja yritimme kovasti kurkkia (uteliaita kun ollaan) taaksepäin onnettomuuspaikalle, että kuinka siellä kävi. Meidän mielestä molemmat skootterimatkustajat nousivat omin jaloin ylös, vaikka vauhtia oli reippaasti ja törmäys kova. Se nimittäin kuului erittäin selvästi meidän auton sisälle. Tarina ei kerro, että mitä seuraavaksi tapahtui, mutta liikenne poliisiauton takana pysähtyi kuin seinään.

Lentokentälle päästyämme sisäänkirjautuminen lennolle tapahtui kivuttomasti, mutta itse lento lähti vajaan tunnin myöhässä. Odotellessamme söimme maailman huonointa valkosuklaata. Se ei maistunut miltään. Oikeasti, ei siis yhtään miltään. Kaksi palaa suuhun, loppu levy lensi roskiin. Nyt on paikallinen suklaa testattu.

Lento Danangiin ei sitten ollutkaan kovin pienellä koneella eikä Danang itse asiassa kovin pieneltä kylältä vaikuttanutkaan. Noin 300-paikkainen suihkukone vei meidät tunnissa perille. Vastassa odotti lämmin ja kostea hönkäys meri-ilmaa, lentokoneesta poistuttaessa. :) Hotellille ajelimme kaupungin keskustan läpi ja hitto, täällä sitä vilinää ja vilskettä vasta piisasi. Neonvärein varusteltu katunäkymä sai pään pyörälle! Joen ylityksen jälkeen liikenne alkoi vähentyä ja My Khe rantaväylälle kaarrettaessa, vastaan tuli vain muutama skootteri. Vaahtopäät velloivat tien toisella puolella rantaan, mutta pimeyden vuoksi kunnon kuvaa merestä tai sen suuruudesta ei vielä saanut.

Rantaväylältä käännyimme yllättäin kuoppia täynnä olevalle kapealle hiekkatielle ja mielessä kävi jo että mihin ihmeen pikkuteille tässä nyt lähdettiin, mutta onneksi tien päässä näkyi jo hotellin mainoskyltti ja saimme huokaista helpotuksesta. Hotelli jossa yövymme on joskus ollut ensimmäisessä rivissä merelle päin, mutta vuosien mittaan hotellin ja meren väliin on rakentunut ihan kokonainen uusi kortteli. Meidän huoneesta toki on näkymä merelle, koska olemme 5. kerroksessa.

Fressattiin vähän itseämme ja päätettiin illan päätteeksi etsiä ruokapaikka. Kello lähestyi kahdeksaa emmekä olleen syöneet juuri mitään koko päivänä. Pimeiltä kujilta takaisin rantakadulle päästyämme, lähdimme talsimaan takaisin kaupungille päin. Muutaman askeleen päässä oli kaksi ravintolaa ja koska ensimmäinen oli tupaten täynnä, niin päätimme mennä viereiseen vähän hiljaisempaan paikkaan. Vaan emmepä taas arvanneet mihin soppaan sotkeuduimme... Kyllä, kalaa tilasimme ja sen sai vielä itse valitakin, mutta sitten alkoikin armoton häsläys ympärillä.

Pöytään tuotiin lasit, kuppi maapähkinöitä ja kuppi pieniä harmaankirjavia munia (ei mitään hajuakaan, että mistä linnusta ne olivat lähtöisin). Tilattiin oluet ja saimme huomata, että hörpyn jälkeen lasi täytettiin aina piripintaan ja ennen kuin nauttimisvuorossa oleva pullo oli edes puolillaan, niin haukan lailla pöytämme vieressä päivystävä nainen avasi jo uutta kierrosta pyytämättä. Olutlaseihin nainen heitti jääpaloja sitä mukaa kuin edellinen suli. Ilmeisesti tarkoitus oli pitää olut viileänä tai joitain. Kun huomasimme, että kuinka nopealla vauhdilla uudet pullot aukaistiin, oli pakko hidastaa juomista ettei olisi aivan tuhannen päissään ennen kuin ruoka saapuisi pöytään. Tämän seurauksena oli se, että olut alkoi maistua melko vetiseltä.

P:n käydessä kadun varressa tupakalla, ravintolan naiset innostuivat mittailemaan P:tä silmillään ja nyökyttelivät ja osoittelivat päälle. Tämä toi hieman epämukavan olon, varsinkin kun ei ollut hajuakaan siitä, että mistä he puhuivat. Tämä häsääminen pöydän ympärillä ja silmillä mittailu vähän latisti tunnelmaa, mutta ruuan tultua pöytään, grillattu tuore kala vei kielen mennessään. Ja se olikin melkein ainut asia, mikä nosti tunnelmaa. Mahat täyttyivät ja ruuan jälkeen emme aikailleet poislähdön kanssa, sen verran potutti palvelu ja "huijausmeininki". Ruoka maksoi n. 14 eur kahdelta. Vähän paha maku jäi suuhun tuosta ruokareissusta, mutta kala oli valtavan hyvää.

Tässä vielä muutama kuva hotellille vievästä tiestä. Ei uskoisi, että valotolpan kohdalla on risteys, josta pääsee kääntymään sivukujalle.

 



Kuvat retusoitu, kello on taas 01:00, öitä.

Tänä aamuna heräsimme vähän aikaisemmin, koska määränpäänä oli Ho Chi Minh mausoleumi, joka oli auki vain 08-11.00. Ja koska mausoleumi sijaitsi n. 3km päässä, meidän oli lähdettävä kävelemään sinne ajoissa. Mausoleum on vain yksi pieni, mutta hyvin tärkeä osa Ho Chi Minhin rakennuskompleksia. Sen sisältä löytyy itse edesmenneen Ho Chi Minhin (1890-1969) oikea ruumis. Vapaustaistelija on näytillä lasivitriinissä pienessä huoneessa, jossa niin paikallisetkin kuin turistitkin pääsevät kunnioittamaan Vietnamin vapauttajaa.

Meidän epäonneksemme eksyimme sisäänkäynnille, joka johti suoralle kierrokselle mausoleumiin. Rakennuskompleksin muiltakin kulmilta olisi varmasti päässyt sisään, jolloin olisi päässyt ihastelemaan koko aluetta. Tuon suoraan mausoleumiin johtavan sisäänkäynnin vitsi piilee siinä, että kamerat ja laukut jäivät alueen ulkopuolelle narikkaan. Noita muita sisäänkäyntejä pitkin olisi saanut tuoda kamerat ja reput tullessaan ja jättää ne sitten tarvittaessa hyllyyn, mikäli halusi käydä mausoleumissa sisällä. Ei siinä auttanut itku enää markkinoilla ja suosiolla piti luovuttaa tavarat tiskille säilöön. Narikasta suunnattiin metallinpaljastimeen ja kun se näytti vihreää valoa, niin sitten siirryttiin alueelle sisään. Kommunistisen kasvatuksen saaneet pukumiehet elehtivät jäykästi sekä käskevästi ja yksi heistä opasti turvatarkastuksen läpäisseet vierailijat sotilaalliseen parijonoon odottamaan kierrokselle lähtöä. Valkoisiin palveluspukuihin pukeutuneet sotilaat viittoivat jonossa marssivia vieraita ärhäkkäästi eteenpäin ja aina kun parijonosta vahingossa muotoutui jono (eli jonossa ei kulkenut enää kaksi ihmistä vierekkäin, vaan yksi), niin sotilaat kyllä palauttivat eksyneet lampaat takaisin ruotuun.

Sisälle mausoleumiin kuljettiin punaista kumista mattoa pitkin. Matto oli viretty koko lenkin mittaiseksi, eli sisään mausoleumiin, portaat ylös, sisään hautakammioon, ulos, portaat alas ja sen jälkeen löysitkin itsesi jo rakennuksen ulkopuolelta. Ho Chi Minhin ruumis oli kyllä vaikuttavan näköinen ilmestys lasisessa vitriinissään. Herraa vartioi yksi sotilas jokaista neljää vitriinin kulmaa kohden ja ylempänä kiertävällä kävelytasanteella vieraita paimensi kahdeksan valkoasuista sotilasta lisää, jotka koko ajan paimensivat katrasta eteenpäin hoputtaen ja vihaisesti mulkoillen. Siinä sitä mentiin parijonossa tai jonossa kuin köyhän talon porsaat ja koko visiitti oli ohi yhdessä hujauksessa. Rakennuskompleksia olisi voinut kiertää sitten muiden kohteiden osalta vielä tuon jälkeen, mutta mitäpä sitä kiertelemään ja katselemaan, kun kameratkin olivat säilössä. Tuumasimme vain, että eiköhän tätä käsin kosketeltavaa kommunistista ilmapiiriä ole haisteltu tarpeeksi ja siirryimme narikan kautta aamukahville.

Tällaisessa sateisessa ja harmaassa säässä aloitimme päivämme...

Aamupalan jälkeen päivän ohjema muodostui kävelystä, kävelystä ja kävelystä. Idea kävelyreittiin tuli Lonely Planetin Vietnam-oppaasta. Tässä kuva reitistä, jota vähän muutimme oman suunnitelmamme mukaiseksi. Varsinainen reitti loppuu St Joseph Cathedralille, mutta meidän matkamme jatkui vielä Hoa Lo:n vankilamuseoon, joka tunnetaan myös nimellä Hanoi Hilton. Kartassa vankilamuseo on merkitty punaisella isolla pisteellä. Koko reitillemme tuli matkaa noin 6,5 km. (hotelli on merkitty kohtaan A)


Reitti kattoi siis eri osia Old Quarterin kaupunginosasta, joka sisältää paljon käsityöläisille varattuja katuja ja pieniä kujia. Päivän mittaan näimme kaikkea mahdollista käsin tehtyä tavaraa, oli materiaali sitten silkkiä, rautaa, puuta, kangasta, tinaa, eli käytännössä ihan mitä tahansa. Sekaan mahtui myös kaikki mahdolliset raaka-aineet erilaisten ruokien valmistukseen (kalaa, lihaa, vihanneksia, hedelmiä, äyriäisiä, yrttejä, mausteita ym.) Omat kaupustelupaikat oli varattu myös tupakalle, alkoholille ja makeisille. Vanhaa käytäntöä ja perinnettä oli havaittavissa, sillä jokaisella kadulla oli myynnissä vain yhtä ainoaa tuoteryhmää. Esim. yhden kadun varressa kortteliväli oli täyttynyt tupakkakauppiaista, kun sitten nurkan takaa lähtevältä kujalta löytyi viinakauppiaat. Ilmeisesti alue toimi yhtenä isona tukkuliikkeenä, josta kauppiaat täydensivät varastojaan täpötäysillä mopokuljetuksilla, joita ei ollut sidottu millään tavalla. Kuinka lie pysyivät kyydissä perille asti?


Kahvit  katukahvilassa maksoi hieman yli euron kahdelta hengeltä, sekä ruoat, about reitin keskivaiheilla sijaitsevassa pikkuravintolassa, noin 6 eur yhteensä. P valitsi itselleen thaimaalaiseen tyyliin maustetun katkarapukeiton ja minä otin kanaa ja nuudeleita. Ensimmäinen lusikallinen thai-keitosta meinasi salpauttaa hengityksen, sen verran tulista tavaraa se oli. P sai syötyä ainoastaan keiton kolme isoa katkarapua sekä muutaman lusikallisen lientä päälle :) Ei kuulemma ollut ikinä aiemmin maistanut yhtä vahvaa soppaa :)



Vankilassa oli esillä paljon julmuuksia Ranskan siirtomaa-ajalta sekä hieman sotahistoriaa Vietnamin sodasta 1960-70 luvulla. Tarinat olivat karuja ja tässä kuva muutamasta poliittisesta vangista jotka Ranskan siirtomaa-aikana mestattiin giljotiinilla ja päät jätettiin koreissa roikkumaan näytille vähän kuin varoituksena muille vangeille.


Takaisin tullessa kävimme kahvilla Highland Coffeessa ja siitä jatkoimme matkaa etsimään parturia, joka piti siis jo eilisiltana löytää. P:n hiukset siistittiin ja parturointi maksoi hurjat 3 euroa! Kommunikoinnissa käytettiin pääosin käsimerkkejä ja hihitystä kuului ympäri pientä katusalonkia. Tässä alla todistusaineistoa :)


Illalla kävimme vielä kävelyllä ja söimme pienen iltapalan tutussa Lucky-ravintolassa. P söi tietty vähän tuhdimman iltapalan, koska päivällä nautittu keitto ei riittänyt ihan koko vuorokauden ravinnoksi, vaikka kuulemma hurjan hyviä katkarapuja olikin.

Näin se on päivä pulkassa. Huomiseksi olisi suunnitteilla Ho Chi Minh Mausoleumilla sekä vesinukketeatterissa käynti, mutta siitä lisää huomenissa.. Hyvää yötä kaikille sinne kotosuomeen!

Alkuillasta lähdimme etsimään parturia ja ruokapaikkaa. Kadut menivät kuitenkin vähän sekaisin ja kävelimme yhden mutkan liian ylös. Tuossa mutkassa tuli vastaan vietnamilainen nainen olallaan paikallinen kantolaite (Riuku jonka kummassakin päässä oli kantokori) ja tarjosi pussillista banaaneja. Sanoimme kohteliaasti ei ja nainen jatkoi meidän ahdistelua vaikka astelimme eteenpäin toistellen "ei kiitos". P pysähtyi sekunniksi korjaamaan kamerastaan jotain ja sillä aikaa kun katsoin taaksepäin P:tä kohden, oli nainen heittänyt kantolaitteen minun olkapäälle ja oli laittamassa jo kartion muotoista hattuaan minun päähäni toistaen iloisesti " take a picture, take a picture..." ja P otti kuvan. Samantien annoin tavarat takaisin naiselle ja olimme lähdössä eteenpäin kun nainen alkoi maukumaan " picture, one dollar, madam, one dollar, vietnam picture..." Ja siinä vaiheessa tajusimme, että voihan paska, mentiinpäs helpolla halpaan :) No siinä sitten nainen seuras meitä rahaa uikuttaen koko korttelin välin, kunnes paikalliset kauppiaat tulivat apuun ja naiset alkoivat kovaan ääneen kälisemään toisilleen. Puistattelivat meille päätään ja ymmärsimme, että ei tosiaankaan kannata maksaa naiselle... Tämä on siis ihan normi huijaus mitä jotkut harrastavat.. Nainen tuli vielä hetken perässä, mutta luovutti sitten ja me huokaistiin helpotuksesta :)

Noin vain oltiin kävelty ties kuinka monta korttelia jo ympäri ja niin parturi kuin ravintolakin, jota lähdimme etsimään, oli unohtunut mielistä. Käännyimme vielä kerran uudelle kadulle ja melko heti näimme Lucky- nimisen ravintolan johon päätimme astua sisään. Pieniä portaita pitkin astelimme 3. kerrokseen ja yllätykseksi huomasimme, että ravintola oli täynnä meitä länsimaalaisia!? Tätä ei kuitenkaan huomannut ulkoapäin. Istahdimme alas tilasimme paikalliset Tiger oluet, valkosipulileivät ja sring rollsit... Huh, miten helpottunut olo oli istahtaa alas ja unohtaa koko kadulla käyty selkkaus :)

Tässä muutama kuva. Tuo alla oleva valkosipulileipä on pienen ranskanleivän kokoinen, eli aika iso :) Ja hitsi, niin hyvän makuinen! Tällä kertaa emme syöneet alkupaloja enempää..

Kuva ravintolasta otettiin vasta seuraavana päivänä päivänvalossa. Se sijaitsee Old Quarteriss 11 Hang Be kadulla. Voimme suositella, vaikka paikka näyttikin olevan länsimaalaisten suosiossa..