Kolmanneksi päiväksi olimme varanneet yksityisreissun Cu Chi-tunneleille. Neljältä hengeltä puolenpäivän matka maksoi 110 dollaria ja se sisälsi myös käynnin invalidisoitujen vietnamilaisten pajalla. He tekivät työkseen tauluja ankan munankuorista, simpukan kuorista ja myös normaalisti maalaamalla. Pääsimme näkemään itse työntekoa ja melko vaativalta se näyttikin. Kierros päättyi isoon saliin joka oli ihan täynnä käsintyöstettyjä tauluja pienen pienistä, massiivisiin isoihin tauluihin. Tuimme toimintaa myös omalta osaltamme ja ostimme pienen taulun muistoksi :)




Käsityöläisten pajalta ajelimme sitten määränpäähämme, eli Cu Chi-tunneleille. Linkin takaa löytyy hieman informaatiota siitä, että miksi nuo tunnelit ovat niin erikoiset ja miksi niillä on oma osansa Vietnamin historiassa. Aika tunnelialueella kului suhteellisen nopeasti opastettua reittiä kiertäessä. Hieman tietysti pettyi siihen, että paikan päälläkään ei oikein saanut kuvaa tunnelien laajuudesta, sillä pääsy eri tunnelisektoreille oli tiukasti rajattu. Erästä tunnelipätkää pitkin pääsi kokeilemaan ahtaassa tilassa kulkemista ja olihan se leveälle länsimaalaiselle haastavaa. :)

Amerikkalaisten osalta Cu Chi-tunneleiden olemassa olo selvisi melko kivuliaalla tavalla. Maahan saapuessa ja sotatoimia käynnistettäessä amerikkalaiset sijoittivat ison huolto- ja perusleiritukikohdan Cu Chin alueelle, suoraan tunneleiden yläpuolelle. Vei kuukausia ennen kuin jenkeille selvisi syy siihen, että miksi tukikohdassa kuuluu laukauksia ja miehiä kaatuu vihollisen luoteihin päivittäin. Sen jälkeen, kun tukikohta oli siirretty Cu Chin alueelta pois, alkoivat massiiviset pommitukset. Tarkoituksena oli luonnollisesti savustaa Vietkongin jäsenet ulos tunneleista. Cu Chi:n alueelle kylvettiin napalmia, kaasua, lentopommeja ja kaikkea mahdollista räjähtävää materiaalia. Tehtävistä ja operaatioista palaaville koneille annettiin ohjeet ylijäämäpommien tiputtamiseksi Cu Chi:n alueelle ennen kuin saapuivat takaisin tukikohtaan. Cu Chi onkin yksi sotahistorian pommitetuimmista alueista. Lopulta amerikkalaiset onnistuivat tuhoamaan n. 80% tunneleista pommituksien avulla ja Vietkong joutui jättämään asemapaikkansa.

Kierroksen aikana pääsi ihmettelemään myös tunneleissa ja tunneleiden ulkopuolella käytössä olleita ansaviritelmiä. Aika kivuliailta versioilta kaikki kuopat ja piikit näyttivät. Kierroksen aikana olisi ollut myös mahdollisuus päästä ammuskelemaan eri aseilla (esim. M60, karbiini, M16 jne), mutta sen jälkeen kun on ollut 10 vuotta armeijan palveluksessa, niin eipä tuo pyssyillä paukuttelu oikein P:tä kiinnostanut. :)







Ennen paluuta hotellille meidän piti käydä pyörähtämässä vielä eläinten pelastus- ja kuntoutuskeskuksessa, mutta se vesittyi lopulta siihen, että meillä ei ollut tarvittavia lupapapereita, mikä toisaalta oli ihan ymmärrettävää tässä tapauksessa. Eihän kuntoutuskeskus ole samanlainen paikka kuin eläintarha, johon voi vain mennä noin vaan. Oppaamme yritti tarjota meille vaihtoehtona käyntiä Saigonin eläintarhassa, mutta kieltäydyimme tästä kohteliaasti. Kaupungin eläintarha ei ole saavuttanut suurta suosiota länsimaalaisten keskuudessa, sillä eläimiä ei kuulemma kohdella siellä kovinkaan suopeasti. Lukuisat arvostelut ja kirjoitukset kertovat, että se ei todellakaan ole eläinystävällinen eläintarha. Tästä syystä mekään emme halunneet rahoittaa toimintaa pääsylipputulojen myötä.

Saigoniin palattuamme loppupäivä menikin tavaroita pakatessa, sillä seuraavana päivänä (tätä kirjoittaessa toissa päivänä) olisi edessä matka Phu Quocille. Ennen päivän päättymistä kävimme vielä kaupungin pääpostissa ostamassa postimerkkejä ja samalla laitoimme postikortit liikenteeseen. Saapa nähdä, että milloin ovat perillä. :)

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

1 kommenttia:

LENNU kirjoitti...

Kuten sanonta kuuluu - mua ei saisi villit hevosetkaan tuollaiseen tunneliin, hirveän kapeita. Mutta sitävastoin innolla kiertelisin "tehdassalissa" ostoksilla.