Pala Vietnamia

Kotona ollaan! Viimeinen lento toi meidät kotiin perjantain ja launtain välisenä yönä hieman yhden jälkeen. Lämpötilaeroa 36 tunnin matkustamisen jälkeen syntyi reilut 50 astetta, sillä Vaasassa meitä tervehti kirpeä 20 asteen pakkanen. Hauskaa paluumatkassa oli lämpötilan asteittainen lasku jokaisella lentokentällä. Phu Quocilla reilut +30 astetta, Saigonissa n. +30 astetta, Hanoissa +13 astetta, Varsovassa +1 aste, Helsingissä -14 astetta ja kotona -20 astetta. Omaan sänkyyn oli ihana kaatua pitkän reissun jälkeen vaikka täydellinen hiljaisuus tuntuikin aluksi oudolta. Matkalla kun tottui kaikenlaisiin mopojen/autojen tööttäilyyn, sirkkojen sirityksiin ja sammakoiden kurnutuksiin. Aurinkoinen rantakin vaihtui hieman toisenlaisiin maisemiin.

Yritämme kirjoitella matkavinkkejä heti kun vain ennättää. :)

Näin on takana kuukauden loma täällä Vietnamissa ja ei voi muuta sanoa kuin, että aivan mielettömän hieno loma onkin takana. Viimeiset kaksi päivää Phu Quocilla menivät lähinnä uiden ja hyvää ruokaa nauttien. Kävimme ainoastaan katsastamassa paikalliset iltamarkkinat ja Phu Quocin museon. Nähtävää olisi saarella ollut enemmänkin mutta päätimme pyhittää nämä viimeiset lomapäivät lepopäiviksi, edessä kun on kuitenkin 34 tunnin kotimatka. Ensimmäinen paluulento lähtee vajaan tunnin päästä ja siitä eteenpäin istummekin joko koneessa tai lentokentällä lauantai aamuyöhön saakka :)

That's it, one-month holiday is over, but ouh my God how great it was :) Last few days here in Phu Quoc we spend swimming in a sea and enjoying good meals with good company. Only places we visited were Night Market (mainly lots of different seafood) and Phu Quoc Museum which showed the history of the island. There would have been lots of more to see, but as these were our last days in Vietnam, we wanted just to rest as we knew we had a long flights ahead of us, 2 days, 5 flights, and 34 hours of travel :) The first flight is leaving in an hour and after that we spend our time either on flights or in airports until Friday midnight :)

Viimeiset päivät ennen kotiin paluuta päätimme viettää kuuluisalla Phu Quoc saarella (Long Beach rannalla). Majapaikkamme, Beach Club Resort, oli aivan meren ääressä ja ravintolasta kirjaimellisesti pystyi laskeutumaan portaita pitkin alas mereen. Tässä muutama kuva ensimmäisiltä päiviltä. Aivan ihana paikka!

Nämä kaksi ensimmäistä päivää täällä saarella on kulunut uiden, syöden ja palmujen alla lepäillen. Sen verran kävimme ostoksilla, että ostin itselleni (Ms. R) uudet silmälasit. Omat vahvuudet ja kivat uudet sangat maksoivat yhteensä huimat 37 eur. :) Tänään illalla on tarkoitus käydä Phu Quocin iltamarkkinoilla, joilla on kuulemma paljon näkemisen arvoisia kojuja ja ravintoloita.

Tässä vielä yksi kuva eilisiltaisesta auringonlaskusta :)

Kolmanneksi päiväksi olimme varanneet yksityisreissun Cu Chi-tunneleille. Neljältä hengeltä puolenpäivän matka maksoi 110 dollaria ja se sisälsi myös käynnin invalidisoitujen vietnamilaisten pajalla. He tekivät työkseen tauluja ankan munankuorista, simpukan kuorista ja myös normaalisti maalaamalla. Pääsimme näkemään itse työntekoa ja melko vaativalta se näyttikin. Kierros päättyi isoon saliin joka oli ihan täynnä käsintyöstettyjä tauluja pienen pienistä, massiivisiin isoihin tauluihin. Tuimme toimintaa myös omalta osaltamme ja ostimme pienen taulun muistoksi :)

Käsityöläisten pajalta ajelimme sitten määränpäähämme, eli Cu Chi-tunneleille. Linkin takaa löytyy hieman informaatiota siitä, että miksi nuo tunnelit ovat niin erikoiset ja miksi niillä on oma osansa Vietnamin historiassa. Aika tunnelialueella kului suhteellisen nopeasti opastettua reittiä kiertäessä. Hieman tietysti pettyi siihen, että paikan päälläkään ei oikein saanut kuvaa tunnelien laajuudesta, sillä pääsy eri tunnelisektoreille oli tiukasti rajattu. Erästä tunnelipätkää pitkin pääsi kokeilemaan ahtaassa tilassa kulkemista ja olihan se leveälle länsimaalaiselle haastavaa. :)

Amerikkalaisten osalta Cu Chi-tunneleiden olemassa olo selvisi melko kivuliaalla tavalla. Maahan saapuessa ja sotatoimia käynnistettäessä amerikkalaiset sijoittivat ison huolto- ja perusleiritukikohdan Cu Chin alueelle, suoraan tunneleiden yläpuolelle. Vei kuukausia ennen kuin jenkeille selvisi syy siihen, että miksi tukikohdassa kuuluu laukauksia ja miehiä kaatuu vihollisen luoteihin päivittäin. Sen jälkeen, kun tukikohta oli siirretty Cu Chin alueelta pois, alkoivat massiiviset pommitukset. Tarkoituksena oli luonnollisesti savustaa Vietkongin jäsenet ulos tunneleista. Cu Chi:n alueelle kylvettiin napalmia, kaasua, lentopommeja ja kaikkea mahdollista räjähtävää materiaalia. Tehtävistä ja operaatioista palaaville koneille annettiin ohjeet ylijäämäpommien tiputtamiseksi Cu Chi:n alueelle ennen kuin saapuivat takaisin tukikohtaan. Cu Chi onkin yksi sotahistorian pommitetuimmista alueista. Lopulta amerikkalaiset onnistuivat tuhoamaan n. 80% tunneleista pommituksien avulla ja Vietkong joutui jättämään asemapaikkansa.

Kierroksen aikana pääsi ihmettelemään myös tunneleissa ja tunneleiden ulkopuolella käytössä olleita ansaviritelmiä. Aika kivuliailta versioilta kaikki kuopat ja piikit näyttivät. Kierroksen aikana olisi ollut myös mahdollisuus päästä ammuskelemaan eri aseilla (esim. M60, karbiini, M16 jne), mutta sen jälkeen kun on ollut 10 vuotta armeijan palveluksessa, niin eipä tuo pyssyillä paukuttelu oikein P:tä kiinnostanut. :)







Ennen paluuta hotellille meidän piti käydä pyörähtämässä vielä eläinten pelastus- ja kuntoutuskeskuksessa, mutta se vesittyi lopulta siihen, että meillä ei ollut tarvittavia lupapapereita, mikä toisaalta oli ihan ymmärrettävää tässä tapauksessa. Eihän kuntoutuskeskus ole samanlainen paikka kuin eläintarha, johon voi vain mennä noin vaan. Oppaamme yritti tarjota meille vaihtoehtona käyntiä Saigonin eläintarhassa, mutta kieltäydyimme tästä kohteliaasti. Kaupungin eläintarha ei ole saavuttanut suurta suosiota länsimaalaisten keskuudessa, sillä eläimiä ei kuulemma kohdella siellä kovinkaan suopeasti. Lukuisat arvostelut ja kirjoitukset kertovat, että se ei todellakaan ole eläinystävällinen eläintarha. Tästä syystä mekään emme halunneet rahoittaa toimintaa pääsylipputulojen myötä.

Saigoniin palattuamme loppupäivä menikin tavaroita pakatessa, sillä seuraavana päivänä (tätä kirjoittaessa toissa päivänä) olisi edessä matka Phu Quocille. Ennen päivän päättymistä kävimme vielä kaupungin pääpostissa ostamassa postimerkkejä ja samalla laitoimme postikortit liikenteeseen. Saapa nähdä, että milloin ovat perillä. :)

Toinen päivä alkoi historiaan tutustumisella, sillä kohteena oli Saigonin War Remnants Museum. Museo kertoo erittäin karulla tavalla Vietnamin sodasta kuvilla ja teksteillä. Museon pihalla on esillä amerikkalaisten sodassa käyttämää kalustoa (helikoptereita, hävittäjiä, panssarivaunuja jne.) ja sisätiloissa on erittäin kattava katsaus sotahistoriaan valokuvien muodossa. Kyseinen museo on yksi niistä harvoista sotamuseoista maailmassa, jotka näyttävät sodan julmuudet juuri sellaisina kuin ne olivatkin. Tämän kyllä huomasi sitten paikan päällä näyttelyä kiertäessä. Osa kuvista oli todella raakoja ja kaunistelemattomia, mutta ehkä ne herättävät ihmiset ajattelemaan, että mihin julmuuksiin ihminen todella pystyy. Opettavainen aamupäivä totta tosiaan.

Museossa kävely vaati veronsa ja oli lepohetken vuoro. Rasittuneita jalkoja hoidettiin yhdessä keskustan hierontapaikassa. 45 minuutin jalkahieronta maksoi 7$ per jalkapari ja ajoi kyllä asiansa. Ei mikään superhuippuhieronta, mutta ei missään nimessä sieltä huonoimmasta päästäkään. Rahoille sai siis vastinetta ja matka saattoi jatkua hoitohetken jälkeen.

Liekö ollut tapahtumarikas aamupäivä syynä siihen, että maha alkoi jo kurnia, eikä reilu tunti ennen hierontaa nautitut hedelmälautaset kylmine jääkahveineen enää pitäneet nälkää. Suuntasimme tutuksi tulleeseen Jaspas-ravintolaan, sillä se oli aivan siinä hierontasalongin vieressä. Pöytään istumaan ja hetki sen jälkeen edessämme olikin jo melkoisen herkullisen näköiset annokset hampurilaisia. Mogambossa väitetään olevan siis kaupungin parhaat burgerit, joten olihan se pakko kokeilla, että pääsikö aussibaari lähellekään vastaavanlaista suoritusta. Alla olevista kuvista näkee, että kyllä pääsi. :) Varsinkin R:n kanan rintafileestä tehty kanahampurilainen oli järjettömän hyvää! Loppupäivä menikin kaupungin keskustassa vaellellessa ja R:n mukaan tarttui erittäin kaunis mekko eräästä käsityöliikkeestä. Samalla suunnittelimme kolmannen päivän varalle reilun puolen päivän mittaista retkeä Cu Chi-tunneleille, joilla on myös oma, erittäin tärkeä roolinsa vietnamilaisessa sotahistoriassa.

Päivä Hong Kongissa otti veronsa ja nukuimme hotelliaamiaisen yli. Aamutouhujen jälkeen suuntasimme kuitenkin muutaman korttelin päässä olevaan Jaspas-ravintolaan, josta ajattelimme saavamme jonkinlaista aamupalaa. Ja aika makoiset aamupalat saimmekin :) Amerikkalaisia pannukakkuja vaniljajäätelöllä, tuoreista mansikoista puristettua mansikkamehua ja päälle otimme täällä jo niin tutuksi tulleet "Ice Coffee" jumat. (tässä kuva alla tuosta kuuluisasta kahvista)

Ensimmäinen täysi päivä Saigonissa vierähti pääosin Cholonin alueella, Saigonin Chinatownissa. Aamupäivän päätteeksi pyörähdimme An Dong Marketilla, joka on Windsor Plaza Hotellin kyljessä oleva ostoskeskus. Kerroksissa on niin paljon tavaraa, että sitä ei aluksi oikein hahmota. Sen jälkeen kun kapeille ja sokkeloisille kujille on eksynyt muutaman kerran eikä ole hajuakaan, että mistä pääsee ulos, ymmärtää tuon tavaran paljouden. Tarjonnasta ja ostosmahdollisuuksista toivuttuamme suuntasimme syvemmälle Chinatowniin ja tavoitteena oli löytää "maustekadut", josta saa tarvittaessa mausteen kuin mausteen. Vain mielikuvitus on rajana. Yhden ostoskeskuksen ja reilun kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme toiselle noista maustekaduista. Nenään tulvi mitä erikoisemman hajuisia tuoksuja ja purkkeja sekä purnukoita tutkiessamme totesimme, että valtaosasta noista tuotteista ei ollut mitään hajuakaan, että mihin niitä voi käyttää keittiössä. :)


Myöhäistä lounasta nautittiin Mogambossa, jossa Lonely Planetin väittämän mukaan tarjotaan miljoonakaupungin parhaat burgerit. Väite ei ole kovinkaan kaukaa haettu, sillä esim. pekonijuustohampurilainen meinasi viedä kielen mennessään. Ateriat ovat luonnollisesti kalliimpia kuin perus-kana-riisi-ravintolassa, mutta ei 9€/lärvi vielä matkakassaa kaada, jos sillä saa mahan täyteen useaksi tunniksi. :) Ruokaa sulateltiin kävelemällä ja myöhemmin illasta biljardia pelaamalla. Diamond Plazan yläkerrasta löytyvä viihdekeskus pitää sisällään reilut 20 keilarataa, lukuisan määrän perinteisiä videopelejä ja 7 biljardipöytää.



Ilta päättyi varmasti koko reissun kalleimpaan ateriaan, sillä illallistimme Hard Rock Cafessa. Neljän hengen sapuskat, yksi viinipullo sekä iso lautasellinen nachoja tuli maksamaan 2,6 miljoonaa dongia (94€), mutta tämän tasoisessa ruoka- ja musiikkipaikassa sapuskat maksavat aina suunnilleen saman verran valuutasta riippumatta. Hinnat olivat nimittäin hyvin lähelle samoja summia kuin viime talvena Thaimaassa, Bangkokin Hard Rock Cafessa.

P kertoo:

"Pari viikkoa ennen lomareissuamme selvisi, että minulla olisi mahdollisuus käydä työhaastattelussa. Dragages on yksi Hong Kongin isoimmista rakennusfirmoista ja heillä on tällä hetkellä käynnissä erittäin haastava ja mielenkiintoinen projekti aivan kaupungin ydinkeskustassa Hong Kong Islandilla. MTR laajentaa metroverkostoaan pääsaarella ja uuden, juuri rakenteilla olevan maanalaisen tunnelin kokonaispituus tulisi olemaan n. 3 km. Siirtyisin siis maanpäällisistä töistä tunnelitöiden pariin. Saimme suhteellisen halvat lennot Saigonista Hong Kongiin (160€/naama), joten miksi jättää tällainen tilaisuus käyttämättä? Aamulennolla Hong Kongiin ja iltalennolla takaisin Saigoniin. Vähän niin kuin töissä olisi käynyt.

Aamuinen herätys oli 03:00 ja puoli tuntia tästä olimme jo matkalla Tan Son Nhatille. Lento Hong Kongiin lähti kuuden aikoihin ja perillä olimme kaksi tuntia myöhemmin. Eli aika nopea siivu loppuen lopuksi. Kentälle saavuttuamme täytyi hieman hieraista silmiään, sillä Chek Lap Kok on todella, todella iso. Terminaaliakin piti oikein vaihtaa kentän omalla maanalaisella junalla, kun matkaa portilta tuloaulalle oli vissiin kilometrin verran. Tekosaarelle rakennetulla lentokentällä näimme myös ensimmäistä kertaa maailman isoimman lentokoneen, Airbus A380:n.

Kulkeminen Hong Kongissa on melko vaivatonta. Tai ainakin ensikertalaisen silmiin se vaikutti siltä. Lentokentältä pääsi suoraan Airport Express-junalla keskustaan 24 minuutissa. Kahdelle menopaluulipulle (eli keskustaan Hong Kong Islandille ja takaisin) tuli hintaa 200 Hong Kongin dollaria, eli noin 20€. Keskustan asemalta pääsi vaivattomasti taksilla eteenpäin, eikä tuo ainakaan omiin silmiimme näyttänyt hirveän kalliilta kyydiltä.

Tapasimme rekrytointifirman edustajan hänen omalla toimistollaan China Merchant Towerissa ja kävimme lounaalla samaisessa rakennuksessa. Itse työhaastattelu suoritettiin työmaatoimistolla vähän matkan päässä rekrytointifirman toimistolta. Matkaa taitettiin luonnollisesti taksilla, koska kaupungissa ei ole tapana kulkea jalan mihinkään. Mennään joko metrolla, taksilla tai bussilla. Ongelmaksi muodostuu vain se, että mikäli et osaa puhua kiinaa, niin tällöin taksikuskit eivät todellakaan tiedä, että mihin haluat. Vain harva kuulemma ymmärtää englantia ja se kyllä huomattiin.

Itse työhaastattelu oli ohi nopeasti. Mitään turhia korulauseita ei käytetty, vaan pyrittiin selvittämään kaikki mahdollinen nopealla aikataululla. Haastattelun piti työmaan suurin tirehtööri, general project manager Emmanuel Clech. Ranskalainen iso kaveri, jonka puheesta ei välttämättä aina saanut aivan selvää, kun kyseinen kansakunta tykkää puhua englantia omalla tavallaan. Haastattelu suoritettiin työmaatoimistolla. Palkkatarjousta hieman nostettiin ja seuraava temppu olisi saada lähetettyä lupakirjasta ja tutkintotodistuksesta kopiot projektipäällikölle. Mikäli ymmärsin oikein, niin niiden perusteella sitten päätetään, että miten jatkossa edetään. Tarkoituksena on ilmeisesti yrittää selvittää, että voiko kyseisillä papereilla saada tunnelilinsenssin Hong Kongiin ilman, että täytyisi käydä puolen vuoden mittaista kurssia. No, aika näyttää että kuinka käy.

Päivän reissu toiselle aikavyöhykkeelle (Vietnam +5 tuntia, Hong Kong +6 tuntia) oli kaikessa yksinkertaisuudessa nopea suoritus. Iltakone lähti takaisin Vietnamiin vähän kahdeksan jälkeen ja vaikka kuinka luuli, että kaupungissa jäisi aikaa ostosten tekemiseen, niin väärässä oltiin. Väljä aikataulu tuntui juuri sopivalta, sillä ei tarvinnut kiirehtiä mihinkään paikkaan, vaan sai pällistellä hieman enemmän omassa rauhassa. Palasimme tänne Saigonin Mai-hotelliin vähän vailla 11 illalla, joten päivälle tuli mittaa reilut 20 tuntia. Ei tarvinnut kauaa unta houkutella." :)